15
joulukuu
2014

Launeen miestenpiirin syykauden 2014 -päättäjäiset Siikaniemessä.

Maanantaina 15.12 Launeen seurakunnan miestenpiirin syyskauden päättäjäiset pidettiin Siikaniemen kurssikeskuksen tiloissa. Miehiä oli paikalla lähes 40. Siikaniemen keittiö oli loihtinut aivan upean joulujuhlalounaan, joka tarjottiin kauniissa ympäristössä. Tilaisuus jatkui kirkkosalissa, kurssikeskuksen sydämessä, jossa kurssikeskuksen toimelias ja osaava isäntä Jari Rissanen avasi ”talon” monipuolista tarjontaa. Yksityishenkilöilläkin on mahdollisuus vuokrata tiloja esimerkiksi majoitukseen ja juhlien järjestämiseen.

Joululaulujen lomassa kirkkoherra Heikki Pelkonen johdatti miehet tietokilpailu-leikin kautta pieneen liikuntatuokioon, selvisi muun muassa, että Lahti on Suomen seimikaupunki ja mikä jouluun liittyvä olikaan Nurmes, sekin saatiin tietää; Euroopan joululaulukaupunki. Miehet saivat hyvää opetusta, muun muassa Jumalanpalveluksen liturgiasta, jossa on myös joulun Evankeliumiteksteihin liittyvää Raamatun sanaa, joka ohjaa aina meitä ihmisiä. Se laittaa ajattelemaan miten arjessa kuljen – elän.

Jorma Matikainen ohjasi lopuksi miehet saunomaan ja muistutti samalla miehiä siitä, että jokainen on arvokas ja merkityksellinen antamalla ajastaan ja kokemuksistaan toisille, siinä toteutuu miestenpiirin tarkoitus. Kevätkausi alkaa 19.1.2015 klo 18 Launeen kirkolla. Tulkaa kaikki uudet miehet myös mukaan.

RS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *