Launeen seurakunnan miestenpiirin puuhamies Veksi hankki työmiehet terassin teko talkoisiin kesäkuun alkupäiviksi. Terassi oli hyvä saada valmiiksi tuleville Kansanlähetyspäiville 5.-7.7.2024.
Kyllä on ilo tehdä talkootyötä, kun isäntäväki on myös hengessä mukana. Työmiesten hyvinvoinnista huolehtimisesta iso kiitos isännille. Olette tehneet sen aina 10+, niin kuin nytkin.
Kiitos kun jaksatte meitä pappoja paapoa.
Ryttylä on kiva paikka käydä – myös talkoissa.
Kuvia terassi-talkoista 2024.
Talkoomiesten nimiluetteloa en pysty julkaisemaan, mutta monet miehet kävivät terassia tekemässä talkoilla. Hienosti Veijo hoiti 3-5 miestä aina päiväksi-pariksi Ryttylään. Muutama päivä vapaata ja sitten uudestaan talkoisiin, ken vain pääsi paikalle. Uusia talkoomiehiä tarvittiin. Vuorot ja miehet vaihtuivat ja terassi valmistui “askel askeleelta”.
20.6.2024 torstaina iltapäivällä kävin Turusta tullessani katsomassa mikä on tilanne terassin suhteen. Valmista on, ovi myös saranoitu (näkyy pönkää vasten).
Kesän juhlat voivat alkaa ja kahviorakennus on laajentunut isolla terassi osuudella.
Juhlat voivat alkaa.
Kansanlähetyspäivillä oli runsaasti vieraita. Ohjelma oli monipuolinen ja antoisa. Järjestelyt olivat erittäin toimivat , paljon oli uhrattu aikaa ja energiaa päivien onnistumiseksi.
Launeen miesten rakentama uusi terassi oli tarpeen ja ihmiset saivat nauttia kahvit ulkona hyvässä säässä.
Kiitollisin mielin muistelen taas näitä talkoita ja myös juhlia.