10
syyskuu
2024

Miesten tapahtumien super-päivät.

6.9.2024 ja 7.9.2024 olivat miesten tapahtumille oikein super-päiviä.

Perjantaina kokoontui Korpilahden kirkolle yli 700 miestä. Tämä tapahtuma on Keski-Suomen alueella olevien seurakuntien järjestämä, ja tämä lienee jo noin 25. kerta kun tätä toimintaa on järjestetty vuorovuosina alueen kirkoissa. Tämän vuoden teemana oli ”Perintöä välittämässä”. Puhujina oli piispa Juha Keskitalo, historioitsija ja kansanedustaja Teemu Keskisarja sekä kotiseutuneuvos Markku Lahti.

6.9.2024

Lahden Launeen seurakunnan miestenpiiri toteutti matkan ja järjesti miehille yhteiskuljetuksen Lahdesta Korpilahdelle. Puuhamiehenä tämän matkan järjestämiseksi oli Launeen kirkon suntio Markku Pietiläinen. Hän tunsi Keski-Suomen seurakuntien perinteet ja ehdotti tapahtumaan mukaan lähtemistä. Miehet innostui ja matkaan lähti yli 20 miestä.

Ajatuksesta sen toteuttamiseen on joskus vain yhdestä henkilöstä kiinni. Markku on monitoiminen ja osaava, hän tarjosi matkalla tietoa matkan kohteesta, illan ohjelmasta, Korpilahden kirkon sakastin kattokruunusta, kirkkosalin keskikäytävän kyntteliköistä ja mitä kaikkea muutakin. Markku oli varannut matkailijoille myös virvoitusjuomia, tarpeen ne olivatkin. On kyllä mukava suntio Launeella.

Miesten ilta Korpilahdella oli iso kokemus. ”Tällainen tapahtuma tulisi saada järjestymään myös meille” – oli Launeen miesten keskusteluissa tuona iltana. Ehkä se järjestyy kun aika on.

7.9.2024

Lauantai, syyskuun ensimmäinen, on tästä lähtien Esikoiset ry:n ”Miesten yhteinen lauantaipäivän vietto”. Päivä toteutettiin nyt kolmannen kerran ”100 miestä saunaan” – teemalla.

Päivän ohjelman tiivisti juontaja: ”Kolme ässää, – Sanaa – soppaa – sauna.” Tämä kaikki toteutui myös tällä kertaa. Kokoontumisen paikka on muodostumassa jo perinteeksi, sillä Asikkalan seurakunnan Kinismaja on kerrassaan upea kohde tämän tapahtuman järjestämiseksi. Miehiä oli kokoontunut melko laajalta alueelta eteläisestä Suomesta, olikohan yksi mies tullut Rovaniemeltäkin. Kaikkiaan miehiä oli noin 130.

Kirkkoherra Jari Laulaisen opetuspuhetta kuuneltiin yskimättä, hiljaa, virsiä kyllä veisattiin voimalla.

Jorma Halmeen opetuspuhe käsitteli Ps 39: 5-14. Seinällekin heijastetun tekstin johdosta hän antoi ajateltavaa, ”…miljoonien eurojen arvosta on autoja tuossa pihassakin, – mutta lähimmäisten hätä helposti ohitetaan, sen sijaan pähkäillään miten saisi mahdollisimman hyvän sijoituskohteen ja koron ylimääräisille rahavaroilleni…”. Väkevää Sanaa Jorma julisti.

Vahva sanoma puheissa ja veisuun voima jätti voimakkaan muistijäljen tapahtumasta.

Mukana tapahtumassa oli veteraani Lammilta,

Hannu Rahkonen teki selkoa eri nimisistä veteraanijärjestöistä. Nyt tuli selväksi tämäkin asia. Varsin ytimekäs selonteko. Veteraanin iltahuuto, joka laulettiin seisten, sisältää sanat jotka vie ajatukset aina menneen miespolven työhön. Olemme velvollisia säilyttämään ja siirtämään tätä perintöä eteenpäin.

Alapuolella tilannekuvia tapahtumasta: