20.1.2025 Launeen miestenillassa oli Hannu Takala luennoimassa sisällissodan tapahtumista Kannaksen alueella. Hannu Takala on kirjoittanut pari kirjaa tästä aiheesta.
Opittavaa ja muistettavaa on, kuten kirkkoherra Heikki Pelkonen illan aloituspuheessa mainitsi, että tulisi asettua toisen asemaan ja katsomaan myös hänen näkökulmasta asioita.
On tämä kapina niin kipeä asia, että vieläkin siitä kirjoittaminen on tuskan tunteita herättävä.

Tähän sisällissotaan punaisten puolella osallistui suuri määrä venäläisiä sotilaita. Venäjän puolelta tuli myös suuri määrä aseita punakaartin väelle. Hannu Takala kertoi monta erityistapausta ja kerran oli punaiset Lahdessa varastaneet hevosia ja vieneet ne Pietariin, siellä hevoset vaihdettiin aseisiin ja ampumatarvikkeisiin.

Yllä olevassa kuvassa on tekstiä mm. siitä asemäärästä, joita Venäjältä Suomeen oltiin toimittamassa.

Hannu Takala luennoimassa Launeen miestenpiirissä 20.1.2025
Todella vähän on kirjoja kirjoitettu Suomen tapahtumista 1918. Yksi kirja on tulossa, jota jänskään, se taitaa olla jo painossa. Kirja on nimeltään ”Häme 1918”. Kirja koostuu dokumenteista ja laaja-alaisista yksityiskohtaisista tutkimuksista. Kirjan on kirjoittanut valtiotieteen tohtori, kansantaloustieteen erityisalan osaaja Heikki Niemeläinen. Odotan tätä kirjaa innolla, sillä olin vähäisellä osalla alussa mukana, kun tätä kirjaa varten lähdetietoja etsittiin ja k.o. alueella kuljettiin.
