8.3.2025 lauantaina kokoontui yli 40 miestä Heinolan seurakunnan tiloihin. Miehet oli pääosin heinolalaisia, lisäksi paikalle oli tullut myös Launeen miestenpiirin miehiä Lahdesta. Päästiin kuulemaan hyvää opetusta ja kohtaamaan monia tuttuja kasvoja. Kerrassaan antoisa päivä se oli.
Miestenpäivän ohjelmaa johti kirkkoherra Janne Hatakka, juontajana toimi Ilpo Yliskoski ja Pekka Pesonen ”ylivirastomestarin” ominaisuudessa. Keittiön tarjoilut oli runsaita, kuten aina, taitaa olla heinolalainen tapa sillä niin monipuolinen oli kattaus. ”Kiitokset ja hyvää Naistenpäivää” – kuului kun miehet palauttivat käytetyt astiat pesupaikalle.
Raamattutunti piispa emeritus Seppo Häkkinen:
”Raamattutunnissa Heinolan miestenpäivillä pohdin neljän Raamatun miehen sanomaa meille nykyajan ihmisille.”

Raamattutunti jaksotettiin mukavasti laulamalla virrestä 525 muutama säkeistö. Virren sanat aivan kuin alleviivasi henkilökuvauksen ja sen antaman opetuksen.

Viinitarhuri Nabotin tinkimätön pyrkimys pitää kiinni Jumalan tahdosta ja käskyistä toimii meille esikuvana aikana, jolloin niistä yhä enemmän luovutaan.
(Virsi 525: 1. ja 2. säk.)
Jeesuksen opetuslapsi Jaakob nuorempi on esimerkki siitä, että Jumalan valtakunnassa jokaiselle on paikka ja jokainen palvelija on arvokas ja merkityksellinen, tehtävästä riippumatta.
(Virsi 525: 3. ja 4. säk.)
Jeesuksen ristiä kantamaan pakotettu Simon kyreneläinen muistuttaa, että jokainen kristitty on kutsuttu ristinkantajaksi, mutta myös siitä, että Jeesus kantoi koko maailman synnit ristille meidän puolestamme.
(Virsi 525: 5. säk.)
Paavalin työtoveri Barnabas kutsuu meitä toimimaan rohkaisijana, kannustajana ja rauhan rakentajana.
(Virsi 525: 6. säk.)
Raamattutunti kokonaisuudessaan löytyy Seppo Häkkisen kotisivuilta:
https://seppohakkinen.fi/wordpress/index.php/2025/03/08/raamatun-rivimiesten-viesti-nykymiehelle/

Piispa emeritus Seppo Häkkinen.
Raamattutunnin jälkeen pidettiin lyhyet seurat. Veisattiin useita virsiä ja kuuneltiin muutama seurapuhe.

Piispa emeritus Seppo Häkkinen

Kirkkoherra Janne Hatakka

Pekka Pesonen

Tässä nastolalainen Aarni Kontturi.

IIpo Yliskoski, illan juontaja.