Siikaniemen miestenpäivänä 5.4.2025 kokoontui satapäinen joukko miehiä, siellä vietettiin todella mukava ja hieno lauantai, aamusta iltaan.

Lahden seurakuntien yhteiseen miesten tapahtumaan on aina avoin ovi, jossa myös kynnys on niin matalla, että sitä ei edes juurikaan ole.
Tässä tapahtumassa oli runsaasti ohjelmaa, joka antoi paljon tietoa, viihdykettä ja ihan luonollista ravintoakin. Ja kaikkea paljon, laadusta tinkimättä.

Tulokahvit tarjottiin heti eteishallissa, eipä ennättänyt kuin astua sisäpuolelle, kuppi otettiin käteen ja siirryttiin rupattelemaan. Hieno päivä on tulossa.


Klo 10 merkitty ohjelma alkoi heti kun miehet löysivät istumapaikan kirkkosalista.

Timo Soinin puheenvuorot olivat paljon asiaa sisältäviä. Selvästikin hän on viihdyttävä puhuja. Kaikille tuttu hahmo yllätti puheenvuoroissaan. Asioiden määrä ja niiden kertominen oli vauhdikasta, sellaista on kiva kuunnella, kun puhetta tulee, mutta johtoajatus säilyy. Timo Soini on selvästi myös erittäin sopiva kristillisen sanoman julistaja, aivan syvimmän henkilökohtaisen kokemuksen sanoittaja. Miehet havahtuivat kuuntelemaan, kun hän kertoi omia kokemuksia hengellisen polkunsa antamista opetuksista. Tuntui, että mielen kalliot saivat tilaa kun jämähtäneet oletukset mureni, saaden uutta kasvualustaa.

Matti Vanhanen, miestenpäivän musiikki-vastaava oli saanut taidokkaan ryhmän säestämään yhteislaulut. Kun 100 miestä laulaa Viisikielisen lauluja, hyvän säestyksen rytmittämänä, niin sellainen on musiikkia se.


Laulujen yhteydessä orkesteri intoutui soittamaan väliin myös soolo-osuuksia. Olipa meininkiä lavalla. Tyylikästä, hienovaraista, taidokasta. Kiitos koko musiikkiryhmälle. Te saitte aina hienon tunnelman koko saliin.
Siikaniemen miestenilloissa lähes aina on ”kertomus omasta elämästä – henkilökohtainen todistuspuheenvuoro”, niin tälläkin kerralla. 3 miestä kertoi polkunsa, joka piti kulkea, saavuttaakseen elämän tärkeimmän aarteen. Tarinat koskettavat ja rohkaisevat.



Pastori Yrjö Niemi on tunnettu myös nimellä ”Siperian karhu”. Hän on mm venäläisen vankilatyön taitaja. Kertoi käyneensä yli 40 vankilan vierailijana, monissa useita kertoja. Tehtävänään aina kohtaamilleen vangeille antaa toivon ja Elämän sanoja. Työ jatkuu, vaikka kohdemaat on vaihtununeet Ukrainaan ja Moldovaan. Näihin maihin on lähtenyt jo nyt satoja, satoja banaanilaatikollisia tarvikkeita. Monet sadat laatikolliset odottaa juuri nyt autokuljetusta, erittäinkin sairaalatarvikkeet olisivat tarpeen tälläkin hetkellä.

Tämän päivän erityinen kehoitus miehille oli: ”Menkää ja osallistukaa Raamattupiireihin. Opetelkaa Raamatusta muutamia jakeita aivan ulkoa, sillä niiden muistaminen antaa avun yllättävissä tilanteissa.”
Yrjö Niemi on käytännön ihminen, hän innostuu ja voimalla julistaa selkeitä neuvoja, niin myös siitä työstä, jossa hän on edelleen mukana.

Hetki ajatukselle.

Yhteinen ehtoollinen.

Erkki Suhonen.
