10
syyskuu
2019

10.9.2019 Siikaniemi
Siikaniemessä syyskauden 2019 ensimmäinen miestenilta.

Ajatusten sanomista ja milipiteiden kuulemista. Miestenilta Siikaniemessä 10.9.2019.

10.9.2019 Siikaniemi
Siikaniemessä syyskauden 2019 ensimmäinen miestenilta.
Vierailijana Mikko Aalto. Hän aloitti kertomalla omaa historiaansa,
nuoruudessaan matematiikan ylioppilaan opiskelu vaihtui teologian
tiedekuntaan. Tapahtui muutos opiskelussa kun oli tapahtunut muutos
nuorukaisessakin tuolloin. Ensimmäinen työpaikka pappina Mikko Aallolla oli Lahden Joutjärven seurakunnan nuorisopappina. Tuolloin syntyi ns. Jovin herätys. Nuoriso-rippikoululeirillä Heinäsaaressa oli koolla nuorisopapin johdolla n 70 nuorta.

Pyhän Hengen tuli kosketti ja vaikutti niin, että lähes kaikki leirillä olleet löysi paikkansa seurakunnassa ja lähtivät elämään uutta elämää, kristityn nuoren elämää. Kertoessaan tätä Siikaniemessä olleille miehille, joista jotkut olivat olleetkin ko. leirillä, Mikko Aalto hehkui lämpimien muisteluidensa tapahtumista. Oli kiva kuulla tämä koskettava tapahtuma.
Miestenillan aiheeksi ja teemaksi oli Mikko Aalto ottanut ateismin.
Kouluttajan ammattitaidolla Mikko Aalto kävi läpi erillaisia tuntomerkkejä
jotka ilmenee kristityn ja ateistin keskustelujen yhteydessä. – Miten tunnistaa minkäkinlaisen ateistin ja miten perustellaan oma kristillinen usko Jumalaan.
Aiheesta ja vähän sen sivultakin keskusteltiin yhdessä ja vieressä istujan
kanssa. Mikko Aaltoa olisi ollut hyvä kuulla enemmänkin. Aika loppui ja
miehet lähti saunomaan, siellä oli jo toisenlaiset juttelut.
Retsi