30
syyskuu
2024

Launeen miestenpiirin viraana oli maanantai-illassa radiotoimittaja ja ulkomaan kirjeenvaihtaja Jarkko Juselius.
Hän tuli tunnetuksi yleisradion politiikan toimittajana. Hän työskenteli myös 6 vuotta yleisradion kirjeenvaihtajana Keniassa Nairobissa.

Miesteniltaan 30.9. oli kokoontunut täysi sali, noin 50 miestä. Vierailija tarjosi aimoannoksen mukavaa kuultavaa ja katsottavaa valokuvien kautta ja monipuolisen kertomuksen Afrikan etelän puoleisista maista.

Valokuvissa todentui selvästi kuinka vähillä tarvekaluilla esim. keittiön työt ovat hoituneet silloin aikoinaan -80 luvulla, ja kuulemamme mukaan edelleen afrikalaisissa kylissä on suunilleen sama tilanne.

Kenian alueella on isot teen viljelmät. Brittien siirtomaan aikaan viljellykset saatiin kukoistamaan ja kaupattua sujuvasti maailman markkinoille. Uusien hallitsijoiden myötä viljelmät pirstoutuivat kyläläisille, joten teen markkinointi kärsi uudesta logistiikasta. Muutos sinänsä oli hyväksi alueen asukkaille.

Jarkko Juselius toi nähtäväksi etiopialaisen ikonin. Siinä on kuvattu Raamatun henkilöt, kuten yleensä ikoneissa on. Tässä afrikkalaisessa kuvatut hahmot ovat tietenkin mustia.

Ylen kiivas keskustelu virisi lopuksi, kun oli ensin näytetty valokuva antropologisista löydöistä Etiopian alueelta.

Ilta oli hyvin informatiivinen ja opettavainen. On hienoa kun eri alojen ammattilaiset tulevat miesteniltoihin kertomaan asioista, niistäkin jota olemme vierastaneet tai jollain tavalla oudoksuneet.