Launeen miestenillassa saimme kokea sellaisen merimatkan, että …
Kyllä kannatti tulla kuulemaan ja katsomaan kun maailmanympäripurjehtija Hannu Hartman kertoi elävästi sanoin ja kuvin yli 2 vuotta kestäneen purjehduksen tapahtumista. Upea kokemus oli jo tämä matkakertomuskin, nyt on todettava – ”kaikki paitsi purjehdus on turhaa”.


Atlantin yli purjehtijoilla on oikeus ja varmaan velvollisuuskin käyttää punaisia housuja kun ovat esiintymässä tai oleskelemassa missä tahansa purjehtija-tapahtumissa. Juttukaverina tässä kirkkoherra Heikki Pelkonen mustissa housuissa.

Veneemme ankkurissa Uudessa Seelannissa.

Kaveria ei jätetä pulaan. Tässä veneen hinaus telakalle kun veneessä oli peräsinrikko. Eväät oli syöty ja juomavarastot tyhjiä, mutta apu saapui ns. viimeisillä hetkillä. Kaikki hyvin.


Tuommoisen matkan aikana tulee tehdä jos jonkinmoisia huoltotöitä, ja välillä levättävä myös paikallisten asukkaiden kanssa.


Kalusto vaatii huoltoa ja varmistuksia, vantteja kiristetään ja rissoja uusitaan. Tässä kuvassa maston huipulla.

Meren herkkuja on monenlaisia, tässä tonnikala ja pihvit siitä.


Ei ihan tavallinen saalis, joka vapautettiin viiltohanskat kädessä.

Navigare necesse est.

Ei tässä ole traktorin jälkiä, jäljet ovat jättiläiskilpikonnien pesäkuoppia ja niiden tekijän askelluksen jäljet. Kilpikonna laskee n. 60 munaa ja poistuu mereen, seuraavana päivänä tulee uudestaan ja laskee toiset 60 munaa.


Tunnelmista toisenlaisiin…


Timorin vuoristossa elävän yhteisön nuori jäsen aikuistumisriitiissä.

Maorimiehen perinteinen tatuointi.
Tatuointia tehdään vielä nykyäänkin, ja paikalla saa olla vain miehiä, jotka pitävät kiinni tatuoitavaa. Tatuointi tehdään naputtelemalla terävällä luupiikillä, ja on varmaan aika tuskallista.

Yhteisön heimopäällikön vaimon kanssa yhteiskuvassa Hannu Hartman.

Indonesian Kupangissa kirkko on aina täynnä messussa.

Uuden Seelannin luontoa lähellä Whangareita.

Panamalainen bussi.
On todella hienoa kun maailamanympäri purjehtija tulee tänne miesteniltaan kertomaan ja näyttämään valokuvia siitä, mitä kaikkea ihmettä ja kummaa on elämässä, toispuolel muailmoo. Kiitos Hannu Hartman vierailustasi Launeen miestenillassa 3.2.2025. Ilta oli todella hieno kokemus. 10+.
Launeen miestenillat päättyy aina loppuvirteen, niin tänä iltanakin. Launeella on aina vahvaa virrenveisuuta. Ollaan tosissaan aina, kun mitä tahansa tehdäänkin.
