17.2.2025 Launeen miestenillan vieraaksi oli saapunut teologian tohtori Timo Pokki. Hänen opetuspuhe käsitteli ”Kristinuskon historialliset muutokset isossa kuvassa”. Pääsimme siis syventymään kristillisen kirkon erilaisiin vaiheisiin ja niihin kristillisen uskon kysymyksiin, jotka ovat keskusteluttaneet eri aikoina. Ehkäpä niistä saimme oppia myös tähän aikaan.

Timo Pokki
Käsissä olevat paperiliuskat sisälsi hienon luennon, siinä oli paljon ennenkuulumatonta tietoa meille kaikille miehille. On etuoikeutettua päästä kuulemaa tällaista yliopistotason tutkimusta ja luentoa. Pieni vaiva lähteä ja jättää kotisohva hetkeksi tuulettumaan.

Kahvipöytä katetaan aina miestenillassa noin 50 hengelle ja välillä ylikin. Kahveet juodaan, kavereiden kanssa turistaan sekä saamme hiljentyä alkuhartauteen ja osallistua virren veisaamiseenkin. Näin on hyvä rauhoittaa mieli ja kuunella illan vieraan opetuspuhe/alustus. Hyvä on lopuksi myös päästä kysymään ”miten se tuo tai tuo asia on?”. Tämä kaikki toteutui myös tässä miestenillassa. Jokaisella kerralla miestenillassa saa kokea uutta.


Launeen miestenpiirin uusi innovatiivinen tuote on kirkon pihalla olevasta Veksin puuverstaasta. Lasten lumilapioon on polttotekniikalla luotu kuva Launeen kirkosta.
Veijo Vierumäki esitteli tämän uuden tuotteen illan aluksi ja illan virailija sai ensikappaleen kotiin vietäväksi.
