02
marraskuu
2015

Kenttäpiispa tulee miestenpiirin vieraaksi.

Ensi maanantaina, 9.11.2015, Launeen seurakunnan miestenpiiri kokoontuu kirkolla klo 18.

Launeen miestenilta 9.11.2015

Vierailijana on kenttäpiispa Pekka Särkiö. Saamme kuulla miten Suomen puolustusvoimissa hoidetaan sotilaspapin työhön kuuluvat tehtävät, sillä varusmiehiä tulee palvelukseen eri kulttuureista ja useista kirkkokunnista. Sotilaspappien työhön liittyy monenlaisia haasteita näinä aikoina. Varmasti mielenkiintoinen ilta tulossa Launeen miestenpiirille. Illan ohjelmassa on myös kahvittelua ja keskustelua.

Tervetuloa mukaan myös uudet miehet.

Kenttäpiispa kertoi sotilaspapin työstä.

PUOLUSTUSVOIMAT HUOLEHTII VÄESTÄÄN, jotta isänmaamme on turvattu. Kenttäpiispa Pekka Särkiö oli Launeen seurakunnan miestenpiirin vieraana viime kokouksessa. Miehiä oli kokoontunut ”tuvan täydeltä” kuulemaan ja keskustelemaan puolustusvoimissa tehtävästä henkisen hyvinvoinnin säilyttämiseen tähtäävästä työstä. Jokainen ihminen on fyysinen, psyykkinen ja hengellinen. Näitä kaikkia ominaisuuksia tulee hoitaa. Puolustusvoimat on valjastanut resursseja kaikille osa-alueille. Varusmiehet ja – naiset ovat hyvissä käsissä myös palvelusaikana. Heidän tarpeistaan huolehditaan kunkin oman lähtötilanteen mukaan. Sotilaspapit ovat kaikkia puolustusvoimissa palvelevia varten. Sotilaspapin työllä on tulevaisuus.

Launeen seurakunnan miestenpiiri kokoontuu seuraavan kerran Ma 23.11 klo18 kirkolla. Vierailijana on herättäjäyhdistyksestä Simo Juntunen. Tervetuloa mukaan myös uudet miehet.

RS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *