23
tammikuu
2020

Launeen seurakunta, osana Lahden Seurakuntayhtymää siirtyi Mikkelin Hiippakuntaan vuoden 2020 alusta. Mikkelin Hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kertoi kiertävänsä kaikki uudet seurakunnat tämän alkuvuoden aikana. Nyt oli Launeen vuoro, 23.1.2020. Olipa mukava tutustua uuteen piispaamme. Arkisesti sanottuna hän on “kiva kaveri”.

Piispa Seppo Häkkinen tutustuu miestenilta.fi-sovellukseen kännykällä. Opastusta seuraa Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen. Miestenilta.fi -kehitystiimin jäsenet Esa Hietaniva on kapelimestarina ja Retsi Salonen ohjaa valokuvausta kännykän kautta.

Miestenilta.fi -tiimi sai tilaisuuden kertoa, näyttää ja testauttaa tätä uutta ilmoituskanavaa, jonka kautta saa tiedot selkeästi ja kattavasti miesten tapahtumista. Piispa oli iloisesti hämmästänyt ja tyytyväinen tähän vapaaehtoisten talkoilla luomaan ja ylläpitämään sivustoon. Piispa Seppo Häkkinen on ollut käynistämässä Heinolan alueella miesteniltoja ollessaan siellä pastorina. Heinolassa on edelleen vireä miestyö. Miestyö on siis hänelle tuttu ja arvokas työmuoto.

Viime syksynä oli iso miestapahtuma Jämsässä, non 800 miestä. Piispa Seppo Häkkinen oli tapahtumassa mukana, jota hän muisteli jutellessamme.

Miestenilta.fi -kehitystiimi sai tämän piispan -tapaamisen kautta uutta potkua jatkaa sivuston markkinointia yhä useampiin seurakuntiin, jotka etsivät ja kutsuvat miehiä seurakuntayhteyteen.

RS