26
maaliskuu
2022

Piispa Seppo Häkkinen kävi moikkaamassa Launeen miehiä, miestenillassa 21.3.2022. Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen kutsui miehiä tähän tapahtumaan teksti- ja sähköpostiviesteillä.

“Tänään 21.3. on Launeen kirkon miestenillan vieraana piispamme Seppo Häkkinen. Hän on otsikoinut illan aiheensa “Eräänlainen matkakertomus tropiikista Heinolaan, Launeelta Ukrainaan”. Hän käsittelee mm. kirkkomme toimia Ukrainan kriisissä.
Aloitamme klo 18 alakerrassa kahvittelulla ja sitten siirrymme kirkkosaliin, jossa pidetään ohjelmallinen osuus.
Miesteniltaa voi seurata myös striimattuna osoitteessa www.miestenilta.fi/laune.
Tervetuloa mukaan!”

Tämäkin miestenilta striimattiin ja oli katsottavissa livenä, saman aikaisesti netin välityksellä. Mukaan pääsivät kaikki, jotka halusivat. Olemme uudessa normaalissa. Miestenillat tulevat kotisohville. Digiloikka Launeen miesteniltoihin tehtiin heti korona-pandemian alussa. Ensimmäinen virtuaalinen miestenilta videoitiin maaliskuussa 2020. Näitä videointeja valmistettiin Launeen kirkon alasalissa, miehille tutussa ympäristössä, yhteensä 11 kpl. Videot julkaistiin katsottaviksi joka toinen maanantai, miestenillan normaalina aikana. Yhteys seurakuntaan säilyi tämän välityksellä, vaikka fyysisesti ei yhteiseen kokoontumiseen päästy.

Tämä piispan vierailu oli kymmenes tapahtuma, joka oli Launeen kirkon kirkkosalissa livenä ja striimattuna. Kirkkosaliin kokoontuminen on nykyinen käytäntö miestenilloissa, koska siellä on kiinteät robottikamerat. Kolmen kameran avulla saadaan tapahtuman edellyttämiä kuvakulmia valittua, tätä toimintaa ohjataan striimauspöydältä sakastin eteisestä. Työmäärä on keventynyt ennakkoon tehtyjen viedeointeihin verrattuna. Alla kuva striimauksesta.

Lauri Tuomisto (Asikkalasta) hoitaa striimauksen. Atk on hallussa, ääni ja kuva kohdallaan.

Aiemmin miesteniltojen videoitia varten kannettiin kamerat, jalustat, audiolaitteet, tv-ruutu, johdot ym ym alasaliin, jossa siireltiin pöytiä ja tuoleja pianon tieltä pois. Valmistelu videointia varten oli puuhakasta aikaa, visuaalinenkin ilme tuli olla miehille tuttu ja turvallinen. Kerrassaan upeita videoita ovat nämä virtuaaliset ja ennakkoon videoidut miestenillat. Kaikki nämä tallenteet ovat edelleen nähtävissä ja kuultavissa Launeen sivulla.

Napsauta otsikkoa Laune.

Palataan tämän artikkelin otsikossa olevaan aiheeseen. Piispa Seppo Häkkinen toi tullessaan laudan. Mikä? Miksi? Tarjotaanko miehille “keppiä”, ojentautumista jostakin asiasta oikealle tielle? Kyllä se laudan mukaan ottaminen varmaan selviää. Nimet vieraskirjaan ja kahville. Illasta tulee mielenkiintoinen.

Vieraskirjaan liimataan aina lehtileike, joka on ennakkoon julkaistu aluelehdessä. Kutsu miesteniltaan tavoittaa jokaisen lukijan. Tälläinen ennakkopuffi aluelehdessä on tehokas, jokaiselle avoin kutsu saapua seurakunnan tapahtumaan.

Katohan – entinen launeelainen, Turkuun muuttanut Juhani Sulku etsii istumapaikkaa-tai on tarjoiluhommissa tuossa. Hän oli tullut myös vierailulle ja moikkaamaan tuttuja.

Kahvit juotuamme siirryimme kirkkosaliin.

Mikrofoni paikalleen, takin kaulukseen.
Kirkkoherrat Pelkonen-Pokki duo
“Isä meidän” – laulu
…ja sitten asiaan…

Piispa Seppo Häkkinen kertoo tarinan kautta monta tärkeää asiaa, jotka ovat ikäänkuin piiloitettuina tarinan sisään. Kuulijat voivat löytää ja oivaltaa tärkeän opetuksen piispan puheesta.

Mainio tarina. Kannattaa käydä sivulla (yllä Laune-linkki) kuulemassa ja katsomassa.

Timo Pokki: ” …muistan kun Heikki Laine ja Jorma Matikainen aloitti Launeen miestenpiirin yli 20 vuotta sitten ja …”

Jokainen mies sai piispankirjeen-ROHKEASTI LUTERILAINEN kirjan.